Kiinteistönvälittäjän työ mainettaan parempi
Kiinteistönvälitysalalla on tarjolla mielenkiintoisia ja hyvin palkattuja tehtäviä
Ensimmäistä kertaa tehdyn Kiinteistönvälityksen ammattitutkimuksen mukaan kiinteistönvälittäjät ovat työhönsä tyytyväisiä ja alan palkat ovat keskimäärin varsin hyviä. Kolme neljästä valitsisi ammatin uudelleen. Promenade Research Oy toteutti tutkimuksen Kiinteistöalan Koulutussäätiön (Kiinko) toimeksiannosta keväällä 2008.
Kiinteistönvälittäjät arvostavat työssään sosiaalisuutta, itsenäisyyttä, haasteellisuutta ja monipuolisuutta. Parhaana puolena pidetään, että työssä saa olla mukana asiakkaiden elämän muuttuvissa vaiheissa. Erityisen tärkeänä tukena alalla nähtiin tiimihenki ja yhteistyö kollegojen kanssa.
Monet arvostavat tuloksiin perustuvaa palkkausta ja sen mukanaan tuomaa yrittäjähenkisyyttä. Oman työnantajan kilpailukykyyn ja alan työllisyysnäkymiin suhtaudutaan myönteisesti.
Palkkaus tulosten mukaan
Kiinteistönvälitysalan palkat ovat hyvää suomalaista keskitasoa. Alan työntekijöiden keskiansio kuukaudessa on 3 215 euroa (mediaani). Keskiansio sisältää peruspalkan, myyntiprovisiot ja muut lisät. Koska palkkaus perustuu tuloksiin, on vaihteluväli suuri. Vastaavasti työajat ovat pitkiä, kolme neljästä työskentelee yli 41 tuntia viikossa. Työajasta ja päivärytmistä saa kuitenkin päättää vapaasti.
Kiinteistönvälitysalan vaatimustaso nousee edelleen
Vastaajat ovat yksimielisiä, että kaikilta alalla toimivilta tulisi vaatia virallista pätevyyttä. Kokemuksen kautta karttunut tieto ammatin haastavuudesta lisää alalla toimivien odotuksia tutkinnon saamiseksi pakolliseksi.
Myös internetin merkityksen kasvaminen ja sähköisen kaupankäynnin yleistyminen lisäävät alan haasteellisuutta.
Valtaosa kiinteistönvälitysalalla työskentelevistä arvelee, että kiinteistön teknisen kunnon painoarvo hinnan määräytymisessä tulee korostumaan, kun asiakkaiden tietoisuus lisääntyy esimerkiksi Taloyhtiön kuntotodistuksen avulla. Tämä asettaa välittäjien ammattitaidolle uusia vaatimuksia.
Tutkimuksen taustaa
Kiinteistönvälityksen ammattitutkimus oli ensimmäinen alan kattava kokonaisselvitys. Kysely lähetettiin kaikille Kiinkon asiakasrekisterissä oleville ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton jäsenistöön kuuluville ammattilaisille.
Tutkimukseen vastasi 1 133 kiinteistönvälitysalalla työskentelevää henkilöä, vastausprosentti on noin 34. Vastaajista 56 % on naisia ja 44 % miehiä. Kiinteistönvälitystehtävissä toimii 60 % vastaajista, 28 % yrittäjinä tai esimiehinä ja 6 % myyntisihteereinä.
Alalla työskentelevien työajan, -määrän, sisällön ja ansiotason lisäksi tutkimuksella selvitettiin sitä, miten alalla ylläpidetään ammattitaitoa, millaisena alan tulevaisuudennäkymiä pidetään ja millaisia haasteita toimialalla on.
Kiinteistönvälityksen ammattitutkimuksen tulokset julkistettiin 6.5.2008 Helsingissä.
Ammattitutkimuksen keskeiset tulokset ovat luettavissa oheisesta raportista (pdf 412 KB).
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Keijo Kaivanto
Kiinteistöalan Koulutussäätiö
puh. 0400 432 598
keijo.kaivanto@kiinko.fi
|
Toimitusjohtaja Jukka Malila
Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry
puh. 050 511 2100
jukka.malila@kolumbus.fi
|
Tutkimuspäällikkö Pekka Harjunkoski
Promenade Research Oy
puh. 050 599 0079
pekka.harjunkoski@promenade.fi
|