Voiko ostaja vaatia korvauksia sellaisesta seikasta, jonka hän on tiennyt kaupantekohetkellä?
Myimme viime heinäkuussa vuonna 2005 rakennetun rivitalohuoneiston. Asunnon myynnin hoiti kiinteistönvälitysliike. Nyt olemme saaneet asunnon ostajalta kirjeen, jossa hän ilmoittaa, että taloyhtiössä ollaan aloittamassa korjauksia, jotka liittyvät asuntojen kuuluvuusongelmiin. Kirjeessään ostaja ilmoittaa, ettei hän olisi ostanut huoneistoa, jos hän olisi ollut tietoinen kuuluvuusongelmasta.
Ennen kaupan tekemistä ostaja sai kiinteistönvälittäjältä isännöitsijäntodistuksen, jossa mainitaan, että taloyhtiössä on kuuluvuusongelma, jota rakentajan toimesta tutkitaan, ja että rakentajan vakuus on asian johdosta palauttamatta. Kerroimme asiasta kiinteistönvälittäjälle myyntitoimeksiantoa tehdessämme. Lisäksi kaupantekotilaisuudessa asiaa sivuttiin. Kaupantekohetkellä ei ollut tietoa siitä, millaisia korjauksia ja milloin niitä tullaan tekemään.
Onko ostaja oikeutettu vaatimaan hinnanalennusta tai jopa kaupan purkua kyseisen ongelman johdosta? Jos tietoa ei olisi mainittu isännöitsijäntodistuksessa eikä kiinteistönvälittäjä olisi kertonut sitä ostajalle, voisiko ostaja silti esittää meille vaatimuksia, vaikka me olisimme kertoneet asiasta kiinteistönvälittäjälle?
Vastaus:
Myyjän on kerrottava välitysliikkeelle kaikista hänen tiedossaan olevista seikoista, joilla voi olla vaikutusta ostajan ostopäätökseen. Välitysliikkeen tulee puolestaan kertoa ostajalle em. seikat. Ostaja ei voi virheenä vedota sellaiseen seikkaan, joka on ollut hänen tiedossaan hänen tehdessä ostopäätöstä. Mikäli ostaja on ennen kaupasta päättämistä saanut isännöitsijäntodistuksesta tai esim. myyntiesitteestä tiedon kyseisestä kuuluvuusongelmasta, ei hän voi virheenä vedota kyseiseen seikkaan, eikä siten esittää vaatimuksia sen johdosta.
Myyjä vastaa sekä itsensä että edustajansa, kuten kiinteistönvälittäjän, antamista tiedoista. Näin ollen myyjä saattaa joutua virhevastuuseen sellaisenkin seikan johdosta, josta myyjä on kertonut kiinteistönvälittäjälle, mutta jota kiinteistönvälittäjä ei ole kertonut ostajalle. Myyjä on kuitenkin oikeutettu hakemaan välitysliikkeeltä korvausta, mikäli välitysliikkeen suorituksessa on ollut virhe, josta on aiheutunut myyjälle vahinkoa. Tällainen virhe voi olla kyseessä esimerkiksi, jos välittäjä ei ole täyttänyt em. tiedonantovelvollisuuttaan.