Danske Bankin ja Kiinteistömaailman mökkikauppakatsaus: Keskimääräinen mökkilaina lähestyy jo 80 000 euroa

Kesäkuu on mökkikaupassa vilkkainta aikaa, mutta sesonki jatkuu pitkälle syksyyn. Viime vuosina mökkikauppamäärät ovat hieman vähentyneet, mutta mökkeihin otettujen lainojen koko on kasvussa. Vuodesta 2011 vuoteen 2014 keskimääräinen mökkilaina on kasvanut 4 000 eurolla 70 000 euroon. Kuluvana vuonna summa lähestyy jo 80 000 euroa.

Mökkikauppaa käydään eniten kesäkuussa, mutta se jatkuu vilkkaana pitkälle syksyyn. Myytyjen mökkien kappalemäärät ovat olleet viime vuosina hieman laskussa. Vuonna 2011 vapaa-ajan asuntoja myytiin KVKL Hintaseurantapalvelun mukaan 3189 kappaletta, kun vuoden 2014 vastaava luku on 2829. Laskua vuodesta 2011 vuoteen 2014 verrattuna on siten ollut 11 prosenttia.

"Vapaa-ajan asuntojen kauppamäärissä on ollut nähtävissä samaa kehitystä kuin asuntojenkin kaupassa. Vuodesta 2011 on tultu alaspäin, mutta kuten asuntojen kaupassa myös mökkikaupassa tilanne on tasaantunut ja kappalemäärissä mennään viime vuoden tasolla", kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Mökki kelpaa vakuudeksi enintään 60-70% arvostaan

Mökkikauppakausi näkyy myös pankin lainatiskillä. Huomionarvoista on, että viime vuosina mökkilainojen koko on ollut selvässä kasvussa. 

"Viime vuonna keskimääräinen mökkilaina oli noin 70 000 euroa eli 4 000 euroa enemmän kuin vuonna 2011.  Kuluvana vuonna harpataan melkoisesti, sillä keskimääräinen mökkilaina on jo noin 78 000 euroa", sanoo henkilöasiakkaista vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo Danske Bankista.

Mökkiä rahoitetaan harvoin kokonaan lainarahalla, vaan useimmiten lisäksi käytetään omia säästöjä. 

"Mökki voi olla unelma, jota varten asiakas säästää pitkäänkin ja me sitten rahoitamme loput. Koska mökki kelpaa yleensä vakuudeksi enintään 60-70% arvostaan, on käytännössä aina oltava jonkin verran myös säästöjä tai muuta omaisuutta lainan vakuudeksi", sanoo Kaarnimo.

Kiinteistömaailman mukaan mökkilainan euromääräinen kasvu kertoo siitä, että ihmiset haluavat mökeilleen parempaa varustusta. 

"Vapaa-ajan asuntoihin halutaan samat mukavuudet kuin kotiinkin. Juokseva vesi, sähkö ja autolla saavutettavuus ovat tärkeitä kriteereitä nykyajan mökkeilijälle", arvelee Heikkinen.


Kuukausittainen maksuerä tavallisimmin 200 - 500 euroa kuukaudessa

Mökkilaina otetaan keskimäärin 11 vuodeksi ja se sidotaan tyypillisimmin 12 kk euriboriin. Maksuerät kuukaudessa liikkuvat tavallisimmin 200-500 euron tietämillä. 

"Noin puolet maksaa mökkilainaansa 200-500 euroa kuukaudessa. Neljänneksellä maksuerä on alle 300 euroa ja neljänneksellä yli 650 euroa", kertoo Kaarnimo.


Mökkilainaa lyhennetään usein asuntolainan ohella

Eniten (35%) mökkilainoja ottavat 50-60-vuotiaat. Neljänneksessä velallinen on  35-45-vuotias.

"Perinteisesti ajatellaan, että mökki ostetaan sitten kun asuntolaina on maksettu. Mökkilainoista  25 % myönnetään kuitenkin 35-45 -vuotiaille, mikä kertoo siitä, että moni lyhentää asunto- ja mökkilainaa samanaikaisesti eli ihmiset mitoittavat asuntolainansa niin, että muuhunkin jää rahaa", sanoo Kaarnimo.

Lisätietoja
Kenneth Kaarnimo, henkilöasiakkaista vastaava johtaja, Danske Bank, puh. 050 423 4124
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma, puh. 050 433 2080

13.05.2016 Kiinteistömaailma

Valitse Kiinteistömaailma

Kutsumalla välittäjämme kotiisi saat arvion asuntosi arvosta ja kuulet, miten sitä kannattaa lähteä markkinoimaan.

Kiinteistömaailman välittäjien arviot ovat toteutuneet viime vuosina 98 prosentin varmuudella.