Tälle sivulle on koottu kaikki Kiinteistömaailman tiedotteet.

Kiinteistömaailman vuoden 2012 franchisingyrittäjiksi Eeva Kyläkoski ja Vesa Sandberg

Kiinteistömaailma on valinnut ketjunsa yrittäjäyhtiön, Kauniaisissa toimivan Pecasa Oy LKV:n sekä sen yrittäjät Eeva Kyläkosken ja Vesa Sandbergin vuoden 2012 franchisingyrittäjikseen. Myymälä on vakiinnuttanut asemansa toimialueellaan ja lunastanut asiakkaiden luottamuksen, joka näkyy erinomaisina liiketoimintalukuina.

Yhteistyö ketjun ja muiden yrittäjien välillä oli yksi tärkeimmistä palkitsemiskriteereistä taloudellisen menestyksen ohella. Vuodesta 2005 ketjuun kuulunut yrittäjäkaksikko on ollut esimerkillisesti mukana kehittämässä Kiinteistömaailma-ketjua ja toiminut muutoinkin tinkimättömän ammattitaitoisesti sekä ketjukonseptin mukaisesti. Asiantuntevasti ja asiakaslähtöisesti palveleva Pecasa onkin saavuttanut vankan jalansijan Espoo-Kauniaisten markkina-alueella.  

-          Kiinteistömaailma-ketjun meille kaikille antama upea tuki ja konsepti ovat olleet asuntomyymälämme menestyksen kannalta erittäin olennaisia. Kiinteistömaailman brändi on yksi maamme parhaista, ja se näkyy myös asiakkaidemme luottamuksessa, kertoo Kyläkoski.

Kauniaisten asuntomyymälässä on panostettu henkilöstön kehittämiseen ja jaksamiseen: henkilöstö viihtyy poikkeuksellisen hyvin, ja kiinteistönvälitysalaa usein vaivaava henkilöstön vaihtuminen on ollut selkeästi keskimääräistä vähäisempää. Asuntomyymälässä työskentelee tätä nykyä kymmenen työntekijää, joista seitsemällä on joko LKV- tai Kiat-tutkinto.

-   Koko henkilökuntamme on sitoutunut tinkimättömästi yhteistyöhön niin myymälän sisäisesti kuin ketjun muidenkin myymälöiden kanssa – meillä ei olla pelkästään töissä. Olemme valinnasta erittäin ylpeitä: franchisingpalkinto on upea tunnustus hyvin tehdystä pitkäjänteisestä työstä, ja se antaa virtaa valitun linjan jatkamiseen, Kyläkoski kuvailee.

Kiinteistömaailman luovutti franchisingpalkinnon Kyläkoskelle ja Sandbergille Franny Awards 2012 -gaalassa 23. maaliskuuta 2012. Franny-patsas jaetaan tunnustuksena huomionarvoisesta toiminnasta ketjun franchisingyrittäjänä.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Tommi Rytkönen. Kiinteistömaailma Oy, puh. 010 622 3011

Aluejohtaja Jussi Paaso. Kiinteistömaailma Oy, puh. 010 622 3015

Yrittäjä Eeva Kyläkoski. Kiinteistömaailma | Pecasa Oy LKV, puh. 046 8505850

Yrittäjä Vesa Sandberg. Kiinteistömaailma | Pecasa Oy LKV, puh. 050 413 4454

 

 Vuonna 1990 perustettu Kiinteistömaailma on valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 800 asuntokaupan ammattilaista 61 paikkakunnalla 125 asuntomyymälässä.  Brändin omistaa Sampo Pankki, asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Kiinteistömaailma haluaa tehdä asiakkaidensa asunnonvaihdosta mahdollisimman mukavaa ja turvallista. Siksi se kuuntelee aktiivisesti asiakkaitaan ja kehittää jatkuvasti palveluaan paremmaksi. Monella alueella – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.