Voinko auttaa sinua asuntoasioissa?

0503236368Soita minulle

Erityisosaaminen

Sijoitusasunnot, Kerros- ja rivitalot

Kielitaito

suomi, englanti

Olen Jouni, jo pitkään Kalliossa viihtynyt mies, jolla on erityinen side asuinalueeseen! Olen rauhallinen, ystävällinen ja tunnollinen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja pidän siitä, jos voin olla avuksi. Olen saanut olla tekemisissä jo monen asunnon myyjän sekä ostajan kanssa. Esittelytekstin alta voit lukea palautteita heiltä. Olen asunut ja opiskellut myös ulkomailla aina Ecuadorissa saakka. Koulutukseltani olen restonomi, jonka johdosta olen ehtinyt oppia niin Michelin ravintoloiden hohdokkuutta kuin tinkimätöntä työmoraalia. Vuonna 2018 siirryin tekemään päätyönäni asuntojen välitystä. Viihdyn luonnossa, erityisesti vesillä. Luonto auttaa palautumaan kaupungin hektisyydestä ja tuo sille hyvää vastapainoa. Vedet tarjoavat parhaimmillaan kulinaarisia nautintoja. Pääkaupunkiseudun tuntemus ei rajoitu vain Kallioon. Olen ehtinyt asua eri puolilla Helsinkiä sekä Vantaata. Lisäksi Sipoon saaristo on minulle tuttua mökkeilyn ja veneilyn myötä. Ole toki yhteydessä mikäli haluat kuulla lisää!

Asiakkaitteni antamaa palautetta

Asunnon myyjä

Jouni on ammattitaitoinen välittäjä, jonka kanssa on mukava ja helppo asioida. Hän on myynyt meiltä kolme asuntoa ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä hänen palveluunsa.

Asunnon myyjä

Päädyin valitsemaan Jounin myymään asuntoani, ja kaikki meni valtavan hienosti. Pelisilmää löytyi sopivasti sekä pienissä että isoissa yksityiskohdissa. Asunto myytiin paremmalla hinnalla kuin osasin odottaakaan, ja Jouni antoi myös hyviä neuvoja asunnonostoprosessiimme joka oli samaan aikaan käynnissä. Lämmin suositus!

Asunnon ostaja

Asiallisin ja ystävällisin välittäjä, mitä olen tavannut. Kiitos!

Asunnon myyjä

Asiantunteva ja mukava henkilö, joka herätti luottamusta. Hänelle antaa asunnon mielellään myytäväksi.

Asunnon myyjä

Välittäjän toiminta oli erittäin ammattimaista ja ystävällistä. Yhteydenpito oli nopeaa ja vaivatonta. Näytöt järjestyivät nopealla aikataululla ja tiedottaminen oli kiitettävää. Asiakkaat varmasti pitävät hänen kiinnostuneesta ja ystävällisestä asenteesta. Olemme jo suositelleet häntä ystäville ja tutuille.

Asunnon myyjä

Kunnioittava suhtautuminen asiakkaan kysymyksiin ja toiveisiin. Ripeä eteneminen, mitään ei tarvinnut hoputtaa eikä odotella.

Asunnon ostaja

Great service all in all, special thanks for translating to English upon request

Asunnon myyjä

Välittäjä piti erittäin hyvin yhteyttä ja tiedotti kiinnostuneista ostajista ja yksityisnäytöistä, joita hän myös järjesti nopealla aikataululla. Yleisnäyttöjä useasti, ja myynti oli tehokasta ja ammattimaista. Välittäjä oli hyvin tavoitettavissa koko ajan, ystävällinen ja kuunteli toiveitani, ja olen häntä jo suositellutkin usealle lähipiirissä!

Asunnon ostaja

Välittäjä oli koko prosessin aikana tavoitettavissa ja tukena. Asiat hoituivat nopeasti ja vaivattomasti.

Asunnon myyjä

Asiointi Jounin kanssa oli helppoa ja luonnollista. Vähän niin kuin olisi ollut retkellä kokeneemman kaverin kanssa. Välittäjä johdatti reissun onnistuneesti maaliin ja piti minut kartalla koko matkan ajan. Sudenkuopat välitettiin nopealla reagoinnilla ja rautaisella ammattitaidolla. Fiilistä nostatettiin hyvällä palvelulla ja selkeällä viestinnällä. Kokemus, josta kertoo mielellään myös muille.

Asunnon myyjä

Myyntiprosessi oli erittäin sujuva ja kohteen markkinointi oli mielestäni oikein onnistunut! Välittäjän kanssa oli erittäin miellyttävää asioida ja homma tuntui pysyvän hyvässä hallinnassa koko ajan. Sähköiset kaupat olivat erittäin positiivinen kokemus - kaikki toimi hienosti ja prosessin eri vaiheista toimi tiedotus mainiosti.

Asunnon myyjä

Koin että välittäjämme Jouni Lindblad teki parhaansa asuntomme myymisessä sekä piti meidät koko ajan ajantasalla. Yhteistyö oli vaivatonta ja myyntiaika oli alle 2 viikkoa.

Asunnon myyjä

Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen kokemus! Kaikki meni sovitusti eteenpäin ja Jouni on rauhallinen ja asiansa osaava henkilö. Kiitos.

Asunnon myyjä

Erinomaisesti sujunut kokonaisuus, kilpailukykyinen hinta, tiedonkulku hoitui mainiosti.

Asunnon ostaja

Communication was good. Jouni is trustworthy and honest.

Asunnon ostaja

Jouni oli ystävällinen, nopea ja täsmällinen ja kommunikoi koko prosessin ajan selkeästi. Kiitos Jouni! Jos joskus harkitsen asuntoni myyntiä, otan mieluusti Kiinteistömaailmaan yhteyttä. :)

Voinko auttaa sinua asuntoasioissa? Ota yhteyttä!

kiinteistönvälittäjä, LKV Jouni Lindblad
Jouni Lindblad, Kiinteistömaailma Helsinki Kallio-Kalasatama